sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vuokatti

Tosiaan, siitä lomasta Vuokatissa.. Meillä oli huippu reissu, tekemistä riitti koko ajaksi ja illalla oli niin väsyny olo, ettei tarvinu paljo unta ootella. :) Perjantaina oltiin joskus 5 aikoihin perillä mökillä, kannettiin tavarat sisälle ja lähettiin kauppaan. Tehtiin kunnon iltapalaa ja lähettiin päivin kans hiihtämään. Tai lähinnä lähettiin kokeileen hiihtämistä monen vuoden jälkeen. Alle 2 kilometriä tuli hiihettyä ja hiki valu ku mökille päästiin. Tuntemattomien reittien, pimeän illan ja hyvän mielikuvituksen kans matka jäi aikas lyhyeks. :''D oli tarkotus kokeilla seuraavana päivänä uudestaan valosalla, mutta ei enään kerennyt. Ihana oli vaan olla mökissä loppuilta ja jutella kaikkia asioita, porukoitten ja sisarusten kans. Kotona ollessa ei paljon kerkeä/pysty ku niin paljon muitakin ympärillä.. 

Aamulla herättiin siinä vähä ennen yheksää ja aamupalan jälkeen lähettiin rinteisiin. Aamullakin vielä mietin, että lähenkö, mutta onneks menin. Ilma ei ollut parhainta, mutta hyvin viihyttiin. Muut meni lauoilla ja mä menin suksilla. 



Kerran oon Sievissä Louskilla kokeillu lumilautailla, mutta jäi kyllä yhteen kertaan, ku kaajuin pikkuhississä enkä päässyt omin avuin ylös.. Nyt on polvet ollu laskettelun jälkeen kipeenä koko viikon, mutta kerran vuodessa (jos silloinkaan) sitä pääsee vaan lasketteleen. :) Illalla käytiin vielä Katinkullassa uimassa. 

Hermanni oli viikonlopun Matiaksen kans ja oli ripuloinu koko ajan. Ite joutu ressaamaan reissussa, että miten ne pärjää. Hyvin oli pärjänny ja tautiki alko olla loppuvaiheessa ku kotia pääsin. 

Tänään oli mahtava ilma. Käytiin Päivin, Sirkan ja lasten kans kävelyllä kestohangilla ja paistamassa makkaraa. Kevät tullu taas ihan yhtäkkiä. :) 





perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hoplopissa jälleen.. ja nyt reissuun!

Aikaa on mennyt taas viimekirjotuksesta. Ei ole kiinnostanut/jaksanut kirjoittaa tänne. Päivät mennyt vauhdilla eteenpäin. :) Oon tällä hetkellä, elämäni ensimmäisellä oikealla lomalla töistä. Ennen ei oo lomia voinu pitää ku on ollut niin lyhkäsiä sopimuksia. Mutta olen nauttinut. :) Tänään lähetään porukoitten ja osan sisarusten kans vuokattiin lomailemaan. Vielä en osaa sanoa meenkö rinteisiin vai en, mutta Katinkullassa ois tarkotus käyä kylpylässä. Rinteissä oon viimeks käyny montavuotta sitte, enkä tiiä miten se enää sujuu. Kyllä mä uskon, että kun rinteet tulee näkyviin ni ei pidättele enään mikään sinne menoa. :D

Viime sunnuntaina käytiin Hermannin, Päivin, Iisan ja meijän Turon kans Oulussa Hoplopissa. Viime käynnistä on aikaa melkeen vuosi, mutta edelleen Hermanni puhu, että aikoo mennä jonteerin väriseen kolikko autoon. :D Sillä se ajelikin muutaman kierroksen ja takas kiipeileen. Kyllä on pojalla nopeat jalat, ku ei meinannu pysyä millään perässä. Vähä meinas isoin mäki hirvittää poikaa, mutta muun ajan meni täysillä eteenpäin. Viime kerralla ku mä kävin vessassa tai hakeen jotain sieltä kaapista, oli Hermanni kerenny vetää jotain tyttöä tukasta ja siellä Päivi selvitteli riitaa ku menin takas.. Tällä kertaa poika jätti muut lapset rauhaan, mutta.. Olin taas käymässä josain ja Päivi katto Hermannia sen aikaa, niin se oli hakenu kassojen eestä korista semmosen vauvojen leikkipuhelimen, joka oli vielä paketissa. Ottanu sen käteen ja lähteny täyttä vauhtia juokseen toiseen päähän ja huutanu samalla: "mä varastan tän!" (ei mitään hajua mistä tämmönen opittu) .. Sieltä kiipeilly sokkeloista kiipeilytelinettä ylös asti ja alkanu hullunlailla repiin auki sitä pakettia. Onneks Turo oli mukana ja Päivi oli sille sanonu, että mee hakeen se pois siltä. Sillon mä tulinki takas, tunnistin heti, että nyt meijän poika itkee ja huutaa josain. (Mistä lie perinyt ison äänensä. :''D) Sieltä sitte lähettiin ja käytiin Mäkkärissä vielä syömässä. Ei keretty montaa kilsaa ajaa kotiin päin, ku kaikki nukku takapenkillä. Ihana, hetken hiljaisuus. :)

Mutta nyt pitää valmistautua Vuokatin reissuun ja tuun sitte ensviikolla kirjotteleen siitä, kuvien kans! :)